Valitse vuosi ja kuukausi: Deadfish on myös Luonterin ottipeli 09.10.2011
Vuosi 2011 on ollut selkeästi Deadfish- vaapun vuosi , sen verran hanakasti järvilohet ovat vaappuja "höykyttäneet" kuluvan vuoden aikana. Höytiäisen "vakikasvo" Wrightin Timppa oli tällä kertaa ollut viikonloppukalassa Luonterilla ja lopputulos totutun mukainen. En voi kuin ihmetellä miehen paikkatuntemusta.
8cm Deadfish ja langennut

Lähes samasta kohdasta langennut

Näsijärven syyskauden avaus - kesäkalat pääroolissa.02.10.2011
Kalenterin käännyttyä lokakuun puolelle oli tarkoitus avata syyskausi, vaikka väistämättä liian lämmintä vielä olikin. Lauantaista oli luvattu kovin kirkas ja aurinkoinen, mutta päivät pitää sopia etukäteen joten minkäs teet. Mutta koska tämä "nätin päivän ilmiö" oli tiedossa, niin tarkoitus oli lähteä kohti laskuluiskaa klo 05 aikaan. Tämän ansiosta olimmekin vesillä juuri, kun aamu valkeni. Vehkeet sekä veneenlaskun joutuu tekemään pimeässä, mutta yleensä se on kannattanut.
Pieni siirtymä ottipaikoille ja vesi oli yllätykseksi vielä yli 13- astetta, joka on kyllä vielä paljon. Kalapäiväkirja todistaa yleensä tapahtumien alkavan enemmässä määrin vasta 11- asteen jälkeen. Mutta pakkohan se on yrittää. Painotimme raksit suht vankasti, sekä sähkötakiloissa oli 6- keppiä, joita veivattiin edes takaisin. Aamusyöntiä ei ollut ainakaan ensimmäiseen reiluun tuntiin. Myöskään syöttiparvia ei löytynyt sieltä mistä ajateltiin ja sitten lähdettiin niitä etsimään. Eräältä hauskanmuotoisen ottipakan reunoilta löytyi syöttiparvia todella hyvin.
Kaikukuvaa

Ei mennyt kuin hetkinen, niin johan lähti takilasta noin 12m syvyydestä. Tätä kalaa väsyteltiin varmaan vartin verran ja olimme hyvin varmoja, että komea taimen sieltä nousee. Ja mitä vielä, kun lopulta kala saatiin veneen vierelle niin nelosen haukihan se siellä molski. Kalikalla päähän ja pois kiusaamasta jalokaloja. Pettymys oli miehistölle melkoinen, niin taimenelta se vavan päässä tuntui.

Seuraavat kaarrot samalla paikalla tuottivat noin kakkosen haukia juuri samasta syvyydestä. Siellä ne näyttivät mutustavan samoissa parvissa kuin jalokalatkin, tämän vahvistivat myös purrut raksit, joissa filettimäisiä viiltoja. Hetken päästä laukesi takila taas ja tämä kala tuli hyvin syvältä sekä hyvin rauhassa. Rauhallisen väsytyksen jälkeen oli haavimisen aika, kunnes tajusimme - sehän on prkl kuha! Ihmetys oli kyllä suuri ja kuha oli napannut raksiin noin 14m syvyydestä. Kuha kuitenkin haavilla kyytiin, koska ruokakalana hyvin tervetullut. Punnitus varmisti kuhan painoksi vajaat 3kg. Kovin montaa kuhaa emme ole lokakuussa nässystä saaneet ja tämä on ainakin varmasti isoin.

Lohikaloihin emme kontaktia saaneet päivän aikana, joten seuraavaksi odotellaan veden jäähtymistä 2-3 asteella. Päivä kirkastui myös entisestään, joten noin kahden aikaan laitettiin pillit pussiin ja lähdimme kotiin perheen luo. Päivän vetovauhdit olivat luokkaa 4.4-5km/h ja vedossa Anchovy Bullet Roll rakseja.
Venettä nostaessa syyspäivä oli kauneimmillaan

|